Hain marraskuussa 2022 Vantaalta itselleni uuden tuttavuuden, Honda VFR800X Crossrunnerin. Edeltävät 14 vuotta olin ajanut Honda CBR600F:llä, jonka kaverina pörisi silloin tällöin Yamaha XTZ750 SuperTenere. Näin ollen edessä oli verrattain hyppy tuntemattomaan ja hieman pelottavakin sellainen. Olin oppinut ajattelemaan, että CBRni oli täydellinen, luotettava ja mutkaton matkapeli. Mitä kaikkea tämän uuden kanssa menisi pieleen?
Tommi ja Honda CBR600F. Sillä mies kokeili ajamista mm. maastossa, radalla ja kuten huomaat, lumellakin.
Olin koeajanut Crossrunneria edeltävänä kesänä. Kuten varmasti monella muullakin, Crossrunner oli pyörämallina jäänyt minulta täysin huomiotta tai ainakin unholaan. Pyörä ilmestyi kun globaali adventurepyöräkiima alkoi olla ensimmäistä kertaa kuumimmillaan ja tuohon markkina-aikaan Hondan esittelemä oudon näköinen VFR oli varmasti pettymys monelle, itsellenikin.
Silti jouduin pohdiskelemaan ankarasti mikä olisi seuraava ykköspyöräni. CBRn matkamittarissa alkoi olla jo 246 000 km ja kulumisen merkkejä oli siellä täällä, eikä itseni ikäinen SuperTenerekään ollut oikein siinä terässä että siihen olisi voinut 100-prosenttisesti luottaa ykköspyöränä. Puhumattakaan omista kyvyistäni pitää nämä reliikit jatkuvassa lähtövalmiudessa.
Tiesin tarvitsevani jotain pitkäjoustoisempaa kuin sporttipyörät. Seuraavaksi tärkein kriteeri oli tekniikan luotettavuus ja vähintään 100 hevosvoiman huipputeho. Yamaha Fazer 1000 tuli ensimmäisenä mieleen, mutta kovin katupainotteinen sekin silti on, eikä nopealla kyselykierroksella niiden kestävyydestä kuulunut pelkkää hyvää, kun kilometrejä alkaa olla +100 000 km.
Tommi Lumiaho osti Honda VFR800X Crossrunnerin ja tykkää siitä. Kuten pitääkin, kun kerran omasta ja itse valitsemastaan pyörästä on kyse.
Seuraavaksi mietin isoja KTM adventure-pyöriä, niilläkin poliisi on ajanut ansiokkaasti toistasataatuhatta kilometriä. Niden hinnat olivat silti hyvin korkeita ja muutamien netistä löytyvien poliisin takaa-ajovideoiden perusteella niille laitteille on annettu niin rankasti kenkää ja aina silloin tällöin vaihdettuk vaihteitakin vähän miten sattuu, etten uskaltanut kuitenkaan sen enempää antaa ajatusta niille yksilöille.
Ison Kotarin kiinnostus ei silti aivan siihenkään laantunut, mutta lopulta korkea hintataso ja raakalaismainen moottorin luonne (toki mallista ja tehokartasta riippuen) lopulta katkaisi Kotariunelmat osaltani.
Sitten nettimotoa sokkona selaillessani, eli en etsinyt mitään tiettyä vaan halusin laajenta tajuntaani ideoiden puutteessa, vastaan tuli Crossrunner. Olin unohtanut kyseisen mallin olemassaolon kokonaan ja aloin perehtyä siihen lisää. Kiinnostukseni ylitti sittemmin kriittisen rajan.
Kyseessä on legendaarisesta VFR-mallista pystyyn nostettu versio. Joustot ovat joitakin senttejä pidemmät, ja koeajolla yllätyksekseni huomasin, että moottorissa on jotain outoa, jotain hienoa ja outoa: VTec, muuttuva imuajoitus, jonka todella huomaa ja kuulee! Ulospäin mitäänsanomattoman näköinen VFR-X oli uskomattoman helppo ajaa, silti vakaa ajolleen, voimaa oli riittämiin ja vomanlähteenä on tunnettua ja todettua Honda-tekniikkaa. Jarrut olivat tunnokkaat ja voimakkaat ja takajarrun painaminen vaikuttaa myös hieman eteenkin. PYörässä oli jopa ABS. Sallin itseni innostua ja päädyin talvella hakemaan itselleni vm. 2013 Honda VFR800X Crossrunnerin, nykyään tuttavallisemmin Veffen.
Kilometrejä on takana vasta 16 000 km mutta koko ajan pyörä tuntuu enemmän omalta. Asensin pienet kovat sivulaukut arkeen ja juhlaan, keskituen, kaatumaraudat ja navigaattorin ja paketti onkin jo valmis pitkillekin matkoille. Viime kesänä tehtiin Norjan reissu.
Honda VFR800X Crossrunner vm 2013. Laukut Tommi hommasi matkantekoa helpottamaan.
Lisäksi korotin maavaraa 2-3 senttiä mikä sopii kaltaiselleni pitkähkölle kuljettajalle ja sain kaiken mahdollisen maavaran käyttööni. Isoihin hyppyihin pyörä ei toki taivu, mutta adventure-moottoripyöräilyyn laite sopii oikein hienosti. Yllättävän huonoistakin paikoista sillä tuli menneellä Kontioralli-matkalla päästyä läpi Savukosken metsissä, ja sorateille se sopii kuin nenä päähän. VFR-katuversioon verrattuna moottoriin on asennettu hieman raskaampi vauhtipyörä, minkä ansiosta pito ei karkaa niin helposti soralla. Tämän eduista voi toki olla montaa mieltä.
Sporttipyörää en enää erityisesti kaipaa, koska viimeisen 15 vuoden aikana olen jo todistanut että semmoisellakin voi ajaa metsässä. Onko olemassakaan muuta syytä ajaa sportilla? Enduropyörää en ole myöskään jäänyt kaipaamaan (SuperTenere on sittemmin lähtenyt kiertoon), koska semmoisellakin on todistettavasti voitu ajaa radalla romut maassa. Veffe osuu juuri tähän väliin, kuten alunperin oli tarkoituskin, mutta antaa silti reilusti voimaa kun sitä haluaa, ja suorituskykyä on runsaasti sekä asfaltilla että sorapinnoilla. Rengaskootkin ovat tutut ja turvalliset 120/70-17 ja 180/55-17.
Erinomaisesti toteutettu V4 moottori tuo yhtälöön neloskoneen ja tvinin parhaat puolet: Matalassa päässä kone on luonteeltaan sykäyksittäin vääntävä 800cc twini, joka mahdollistaa takapään pidon hallinnan (eli myös rikkomisen) tunnokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Yläpäässä koneen luonne muuttuu rivineloseksi ja öljynpaineella muuttuvan imuajoituksen tuoma lisäteho saa tehokäyrän nousemaan aina punarajalle asti. Ei siis mikään diisseli.
Odotan suhteellemme pitkää ikää ja monia kommelluksia. Lähtökohdat ovat erinomaiset.
Kirjoita oman pyöräsi stoori
Jos sinua kiinnostaa jakaa intohimosi pyörääsi sekä syyt, miksi päädyit juuri siihen pyörään, mihin päädyit, ja mikä tekee sinut sen tyytyväiseksi omistajaksi, kerro se meille.
Lisätietoja voit kysellä sähköpostiosoitteesta: toimitus@motouutiset.fi. Tosin voit myös vain kirjoittaa jutun, ottaa pyörästäsi pari valokuvaa tai kaivaa omia arkistojasi ja lähettää koko paketin meille. Jaettu ilo on yhteinen ilo.